Hae
Liina Beth

Söpöjä peikkovaatteita, Taikalinna ( sis. arvonnan ja alekoodin )


Postaus tehty yhteistyössä Taikalinnan kanssa.


Tinttu.com tarjoaa lapsille täysin uudenlaisia ja satumaisia vaatteita, mutta he eivät tarjoa ainoastaan lapsille vaatteita, aikuisillekin löytyy oma mallisto. Nämä vaatteet ovat meille täysin uusi tuttavuus, joten oli todella mukavaa saada testailtavaksi suomalaisen suunnittelemaa vaatetta.
Meille saapui postipaketti jonkin aikaa sitten ja nyt olemmekin näitä vaatteita kokeilleet.
Saimme Oliverille sopivan bodyn, joka on ihanan värikäs. Body on 100% puuvillaa ja myös sen tuntuinen. Hyvin laadukasta materiaalia käytetty kun ei nukkaantunut pesussa ja kuivausrummussa ( niinkuin esimerkiksi H&M useat vaatteet ). 
Hattukin oli Oliverin päähän sopiva, mutta on myös kasvuvaraa. Ison plussan näistä hatuista tulee noista solmimisnaruista kun ainakin Oliverilla on tapana repiä hatut pois päästään. Hattu on sen verran lämmin että voi käyttää myös talvella ja mikä sen ihanempaa, kun on vielä niin syötävän suloisen näköinen tuo karhuhattu päässä!























Tinttu.com:in vaatteet ovat Petronella Grahnin suunnittelmia. Hän on todellakin onnistunut, mutta mitä muuta voi odottaa 6 lapsen äidiltä. Lapselliset vaatteet kunniaan! Nykyään kun vauvat ja lapset puetaan pikkuaikuismaisesti, itsekin syyllistyn silti tähän. Mutta miksei anneta lasten olla lapsia ja pukea heidät sen mukaan? 
Tosin nyt on alkanut nousemaan muotiin suomalaisten suunnittelemat ja tekemät vaatteet. Tinttu.com:in vaatteet ovat 80 % valmistettu Suomessa! On melko iso prosentti. 

Miksi maksaa suomalaisten suunnittelemasta ja tekemästä enemmän kun H&M:llä saa bodyn hintaan 7,99€. Suomalaisilta saat kyllä paljon parempaa laatua! Me tulemme tukemaan suomalaista designia ja käsityötä niin paljon kun pystymme, aina rahallinen puoli ei siitä aina mahdollista tee. 



Saan tarjota Teille rakkaat lukijani 10% alennuskoodin OLIVER Taikalinnan-verkkokauppaan!
Kampanjakoodi voimassa 31.11.2015 saakka. Joten ei muutakuin joululahjaostoksille 🙂
P.s Nyt jos tilaat väh. yli 20 €:lla Taikalinnan verkkokaupasta, saat ylläripipon kaupan päälle! Voimassa syyskuun loppuun 2015 😉

Tämä ei vielä ollut tässä, saan myös tarjota Teille PikkuOtso-hattu arvonnan!
Arvonta voimassa Oliverin 1v syntymäpäiville asti, eli 14.10.2015 saakka saat osallistua ja arvon voittajan 15.10.2015! 
Hatun koon saa valita 39-54 väliltä. 

Kuva taikalinna.com
Osallistumisohjeet : 

Kirjoita toimiva sähköpostiosoite kommenttikenttään 

ja ONNEA ARVONTAAN!


<3:lla Liina

4 viikkoa työelämää takana.


Nyt voin sanoa että aika on mennyt niin nopeasti, tämä 4 viikkoa!
Arki on hyvin hektistä ja menevää, paljoa ei työpäivän jälkeen ehdi istumaan ja vain olemaan. Toisaalta en sitä kaipaakkaan, tämä on hyvä näin. Mutta ehkä kilpirauhasen vajaatoiminta on tästä alkanut oireilemaan. Välillä ei ajatus pysy mukana, voin sanoa että se on aivan hirvittävä tunne kun tajuaa sen ettei asiat leikkaa täysillä. Paremmin en osaa sanoilla tätä kuvata. 
Mutta jos on esimerkiksi lapsivapaata, niin ei se tätä vointia paranna. Nyt vain odotellaan tuloksia labrasta ja katsotaan lääkitys uusiksi, kun tämä on todella raskasta!
Normaalia enemmän kyllä ehkä väsyttääkin, nukkui sitten vaikka kuinka paljon, illalla tosin ei meinaa saada millään unta kun tuhat ja sata eri asiaa pyörii mielessä. Sitä kutsutaan stressiksi, sekin on jälleen palannut elämääni. Oi miksi, ei vain osaisi olla stressaamatta?
Vaikka nyt on ollut vähän huono vointisuutta, niin nautin täysillä työelämästä! Sinne oli mukava palata. Innostukseni ei ole vieläkään laskenut, toivottavasti ei laskekkaan.

Kun saavun töistä kotiin niin silloin syödään yhdessä, lähdetään pihalle vaunuilemaan, mahdollisesti leikkipuistoon tai leikitään sisällä. Kylässäkin on aikaa käydä. Ei ole ongelma yhdistää ystävät, perhe ja työ, se on asennekysymys.
Joskus myös tarvitsee käydä kaupassa, ei silti…käyn mieluiten yksi kaupassa, jos siihen on mahdollisuus.

Otin perjantai päivän vapaaksi, en minkään lakkoilun tai mielenosoitusten takia vaan sen takia että pääsin rauhassa käymään labrassa ja viettää perheeni kanssa pitkä viikonloppu.
Tämä pitkä viikonloppu teki kyllä hyvää, sekä mielelle että perheelle! Toivottavasti tällaisia saisi useamminkin! 

Maanantaina meistä tuli perus lapsiperhe, me hankittiin pesutorni! 2 viikon päästä alkaa päiväkoti ja sieltä tulee likapyykkiä ja illalla pestessä niin ei ole aamulla vielä kuiva. Tämä pesutorni on ollut kyllä paras ostos pitkään aikoihin. 
Tämä viikko on ollut kyllä shoppailujenviikko, ensimmäiseksi pesutorni, torstaina käytiin Oliverin kanssa vähän kaupungilla ja ostettiin mammalle uusi Peak Performancen huppari ja Vilan neuleen. Perjantaina tilattiin Oliverille Gore-tex välikausikengät ja talvikengät. 

Lauantaina saimme kirpparipöydän, sen täytimme ja kävin lauantai-illalla ja tänään iltapäivällä puhdistamassa pöytää. Viimeksi kirpparilla ei mennyt hyvin, mutta kokeillaan nyt onnea! Tosin otettiin ihan eri kirppikseltä pöytä. Ne vaatteet jotka eivät kirpparilla mene, niin vien ne kyllä Harjavallan vastaanottokeskukseen. He tarvitsevat niitä vaatteita aivan varmasti. Muuten me hukutaan liian pieniin vaatteisiin. Nyt on juuri saanut taas siistiä vaatekaapeissa niin ei niitä enää takaisin, kiitos.

<3:lla Liina