Hae
Mama Lina

PIKKUJOULUT KORKEALLA

Tämä oli pikkujoulujen aamun fiilis
Yleensä nämä blogitapaamiset ovat olleet kehä III sisäpuolella ja onneksi Janette heitti syksyllä ilmoille idean että mitä jos pikkujoulut vietettäisiinkin Tampereella. Sehän oli mahtava idea, itsellänikin oli huomattavasti lyhyempi matka Tampereelle kuin Helsinkiin.
Tämä tapahtuma olikin koko marraskuun odotetuin tapahtuma, pääsi tapaamaan ihania blogiystäviä juttelemaan blogijuttuja ja tietenkin mammat vapaalla!

Saimme yhteistyönä Solo Sokos Hotel Torni Tampereelta juhlatilan pikkujouluihimme. Juhlatila sijaitsi 17.kerroksessa ja näköalat olivat todella mahtavat. Hotellin kanssa yhteistyö sujui todella hyvin, asiat selvisivät sähköpostitse ja soittamalla. 
Ennen kuin pikkujoulut alkoivat ja kaikki vieraat olivat saapuneet niin oli mahdollisuus osallistua esittelykierrokselle jonka hotellinjohtaja tuli pitämään. Teen erillisen postauksen hotellista jossa kerron enemmän.


By Pinja lahjoitti blogi pikkujouluihin 3 imetyskorua ja ehdotti samalla että tehdään tähän pienen aarteen etsinnän, meillä oli siinä aikaa piiloittaa nämä korut ( hyviä piilopaikkoja Visio-klubilla oli! ). Siinä samalla muutamille tehtiin pikakampauksia ( Parturi-kampaamo Diva ) jotka oltiin etukäteen arvottu. 

Aarteen etsintää

Oli todella ihanaa kun Pietamo oli pitämässä meille vaate-esittely. Pietamo on paljasjalkainen Tamperelainen yritys jonka serkukset ovat perustaneet vuonna 2016. Heidän mallistosta löytyy varmastikin mieluisaa! Ostin itselleni vihdoin ja viimein ihanan rusettipipon, olin niitä jonkin verran ihaillut ja miettinyt ostamista mutta nyt oli hyvä mahdollisuus saada heti uusi pipo käyttöön.

Meillä oli ohjelmassa paljon arvontoja, mm. Gugguun-lahjakortti, Pieni Saippuapuodin-setti, Parturi-Kampaamo Divan hiustenhoitosettejä ja muutamia ylimääräisiksi jääneet goodiebageja. 
Itselläni kävi niin hyvä tuuri kun Hutimeni-blogin Jenni toimi onnettarena ja nosti minun nimilapun ; Voitin Gugguun-lahjakortin! ( Kiitti Jenni! )
Jokainen mukana ollut bloggaaja sai kotiinvietäväksi todella muhkean goodiebagin joka sisälsi jos jonkinmoista tarpeellista tavaraa. 
Pikkujouluissa kuultua : ” Tämähän on kuin joulu” 
Paljon tavaroista ollaan otettu jo käyttöön ja kokeiltu ihanaa uutta peliä ” Missä pikku pupu on? ”
Kiitos ihanat verkostobloggaajat, on aivan mahtavaa kuulua porukkaanne! Toivottavasti nähdään jälleen pian <3

Suuret kiitokset myös yrityksille jotka olivat pikkujouluissamme mukana! 

TallennaTallenna

6 kommenttia

  1. Hanna / Yli pyykkivuorten kirjoitti:

    Kiitos itsellesi järjestämisestä! Oli kyllä kivaa ja todellakin joulu!

  2. Meri/ Äidin sanoin kirjoitti:

    Kiitos järjestäjille!<3:) Oli oikein onnistuneet ja mahtavat pikkujoulut!:)

  3. Nea / In the little cottage kirjoitti:

    Kiitti järkkäilyistä ja musta oli kiva käydä Tampereella! Onko muuten lahjakortti jo käytetty? 😉

  4. Liina - Oliver teki meistä perheen kirjoitti:

    Oli ihanaa tutustua ❤️
    Ei vielä 😉

  5. Liina - Oliver teki meistä perheen kirjoitti:

    Oli niin mukavaa ja ihanaa nähdä viimein!! Onhan meidänkin pitäny useampaan kertaan tavata ❤️

  6. Liina - Oliver teki meistä perheen kirjoitti:

    Toivottavasti nähään taas ☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *