Hae
Mama Lina

Kun syömishäiriö hiipii salakavalasti

Sairastuin bulimiaan reilu 18-vuotiaana, se oli sitä aikaa kun olin hyvin tyytymätön itseeni. Olinhan vain se läski paska. Halusin olla pieni ja siro, halusin että voisin käyttää XS-koon vaatteita. Se kerta kun ensimmäisen kerran oksensin omasta tahdosta, antoi hyvän olon. Se olo oli niin hyvä että halusin tehdä sen uudelleen.

 

 

kun on kerran ollut ylipainoinen

 

Niin itse en haluaisi enää ikinä olla ylipainoinen. Ahdistaa koko ajatus käyttää kahta numeroa isompia vaatteita, jalat hankaavat toisiinsa ja se pahin, en halua voida huonosti. Mutta en enää ikinä haluaisi siihen samaan oksentamisrumbaan. Missä menisi se kultainen keskitie? Niin että olisi tyytyväinen itseensä, sekä osaisi nauttia hyvästä ruoasta. Olla joskus miettimättä painoaan tai niitä perkeleen kaloreita. On joskus hetkiä jolloin osaa nauttia, mutta ahdistus voi tulla jälkikäteen ja silloin kaduttaa miksi söin eilen herkkuja.

 

en ahminut vaan oksensin kaiken

 

Yleensä bulimiaan kuuluu se ahmiminen ja oksentaminen, mutta se oli ihan sama mitä söin oksensin illalla kaiken ulos. Nautin taas siitä olosta, vihasin ruokaa koska se lihotti saatikka kun joskus teki mieli herkkuja, nehän vasta lihotti. Bulimia rajoitti elämääni, mutta samalla pystyin pitämään sen hyvin piilossa kaikilta läheisiltä. Vasta vanhempana ja parantuneena kerroin läheisille että missä paskassa on tullut rämmittyä.

 

Raskausaika oli painonnousun takia tuskaa

 

Raskausaika oli itselleni tosi vaikeaa aikaa, koska paino nousi ja tuli ylimääräistä. Loppuraskaudessa tuli 1kg/vko lisää painoa, neuvolatäti ei koskaan maininnut näistä koska hän tiesi että kamppailen itseni kanssa. Vaikka raskausaikana ei noussut paino yhteensä kuin 14 kg ja viimeisillään ne suurin osa kiloista tulikin.

 

Yleensä bulimiaan kuuluu se ahmiminen ja oksentaminen, mutta se oli ihan sama mitä söin oksensin illalla kaiken ulos. Nautin taas siitä olosta, vihasin ruokaa koska se lihotti saatikka kun joskus teki mieli herkkuja, nehän vasta lihotti. Bulimia rajoitti elämääni, mutta samalla pystyin pitämään sen hyvin piilossa kaikilta läheisiltä. Vasta vanhempana ja parantuneena kerroin läheisille että missä paskassa on tullut rämmittyä.

 

Siitä parannutaan, mutta riski löytyy aina

 

Parannuin pikkuhiljaa kun hakeuduin itse hoitoon, hain juttelemaan psykologille ja kävin ravintoterapeutilla. Niistä olikin apua, ja opettelin laskemaan kaloreita ja olinkin kalorien vanki pitkään. Näistä ajoista on jo pitkä aika ja kaikki näyttää hyvältä, mutta kamppailen tällä hetkellä tästä asiasta. Kun olen nykyään äiti, niin sitä jaksaa kamppailla asian kanssa enemmän. En halua että lapseni näkee millainen viha-rakkaussuhde äidillä on ruokaan, yritän aina tsempata itseäni tässä kohtaan.

 

 

onko muilla kokemuksia syömishäiriöstä?

 

4 kommenttia

  1. Tanja- kaunis karuselli kirjoitti:

    ❤️

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Sairastuin bulimiaan 13-vuotiaana. Olen oksentanut joka päivä tai ainakin melkein jo 19 vuoden ajan. Nyt olen ollut kuivilla kohta 3kk ja tunnen todella voittaneeni tuon paskan sairauden. Ei. oksentaminen on huono laihdutuskeino. Älä anna sille enää periksi. Olet vahva ja kaunis, sairautesi yrittää hämätä sinua.

    • liinakoo kirjoitti:

      Kiitos kommentistasi ❤️
      Totta se on! Tsemppiä sulle ja toivottavasti ei ole enää paluuta siihen vanhaan ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *