Hae
Liina Beth

Mama Lina on nyt Liina Beth

On aika sulkea Mama Linan historia ja siirtyä eteenpäin. Kun aloitin bloggaamisen v. 2015 niin blogin nimi oli Oliver teki meistä perheen. Siitä kaikki lähti ja sen kirjan suljin koska en kokenut enää että blogini on vauva-aiheinen blogi. Oliver-pojasta kasvoi taapero ja taaperosta alkoi kasvamaan isompi poika.

vauva-blogista äiti-blogiksi

 

Kun en halunnut enää kirjoittaa niin paljoa lapsesta, vaan se oli enemmänkin äitiydestä ja ruuhkavuosista niin Mama Lina – nimi syntyi Liina mammasta. Silloin kun äiti-jutut eivät ole pelkästään se juttu niin piti miettiä kaiken uudestaan. Pohdin mitä haluan blogilta, mitä haluan antaa teille lukijat, huomannut myös lukijoissa että ne niin sanotut perus arkipostaukset eivät vain kiinnosta. Mutta hei, en ihmettele…meidän arki on samanlaista melkein joka päivä. Päiväkotia, töitä ja remonttia.

 

mikä ihmeen liina mamma?

 

Kun Oliver syntyi, niin en halunnut että minua kutsutaan äidiksi, koska minulla on äiti ja se nimi oli vähän niinkuin käytetty jo. Mamma kuulosti hyvältä koska ollaanhan me kumminkin kaksikielinen perhe ja mamma tarkoittaa ruotsiksi äitiä. Eikä minua haittaa että mamma nimeä käytetään suomen kielessä isoäidin nimenä.  Vaikka olenkin tällainen mamma, niin ei minusta saa tehtyä sellaista mammaa mitä ehkä suomalaiset ajattelevat, vertailuna Muumimamma.

 

miksi liina beth?

 

Mietin pitkään että mikä olisi hyvä nimi blogille, sanotaan että blogin nimi olisi hyvä kertoa blogin sisällöstä. Toisaalta sitten taas, kun blogin kategoria on muuttunut siitä perus äitiblogista lifestyleblogiksi niin se koin nimen olevan paras että siinä on nimeni. Itsehän olen nykyään pääosassa blogipostauksissa ja ne asiat joista pidän.

Liina Beth oli myös valintani sen takia että sain Instagramin tunnuksen ( @liinabethh ) samaksi kuin blogin, kun taas en halunnut vaihtaa Instassa tunnusta Mama Linaksi.

 

lapsi jää pikkuhiljaa pois

 

Lapsi on jäänyt pikkuhiljaa pois blogista, vaikka kuvia pääsee näkemään. Lapsi kun on nyt 4,5v niin en koe että haluaisin kirjoittaa hänestä ja hänen kehityksestään kaikille. En silti tarkoita ettei blogiin enää koskaan tulisi mitään lapsiperhejuttuja, koska ne on myös osana minua. Kuten lapsiperheen matkustaminen, sisustaminen yms, pois tulee vain jäämään henkilökohtaiset postaukset lapsesta.

 

 

tervetuloa uudet sekä vanhat lukijat!

 

2 kommenttia

  1. Marina Grönblad-Jokinen kirjoitti:

    ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *