Hae
Mama Lina

Bongattiin matkamessutarjouksen

Oma luonteeni on sellainen, että nautin kaikin puolin extemporee asioista, matkamessut tietää aina matkakuumetta. Toisaalta onhan luonteessa aina miinuspuolia, varsinkin kun miettii että välillä suunnitelmat jää ainoastaan suunnitelmatasolle, niitä ei aina tule toteutettua. Olimme jutelleet ja haaveillut matkasta ystävän kanssa jo toista vuotta. Koskaan emme vain olleet päässeet toteutustasolle. Mutta nyt tartuttiin tuumasta toimeen.

 

Kaikki alkoi siitä kun…

 

Anoimme molemmat yhden viikon vapaaksi eilen, etsimme hyvän matkakohteen ( jossa on lämmin toukokuun alussa ). Kaikki muut kävi paitsi Turkki, olen ehkä juntti, mutta sinne en halua matkustaa naisporukalla, sellaiseen reissuun tarvitsee ottaa kyllä miehet mukaan. Turkkiin oli kaikista edullisimmat matkat, mutta aina se hinta ei ole tärkein, mutta tässä kohtaa hinta oli tärkeä. Emme halunneet 5 tähden hotellia, vaan ihan se perus kolmen tähden hotelli riittää.

Nyt poikakin on sen verran vanha että voin hyvin mielin lähteä, koska meidän perheessä äiti on ihan samalla viivalla kuin isä. Tosiaan isännältä on kysytty lupa, eli nou hätä. On niin ihanaa päästä viettämään aikuisten kesken lomaa, vaikka en valita…poika oli aivan ihanaa matkaseuraa, mutta kuten kaikki tietää niin lapsi vaatii vähän enemmän.

 

 

netti on pullollaan hyviä alennuksia

 

Nyt on hyvä aika varata matkan, koska Matkamessut alkaa tänään ja päättyy sunnuntaina 20.1.2019. Ei huolta, emme mekään päässeet paikan päälle bongailemaan tarjouksia, mutta onneksi netti on täynnä todella hyviä alennuksia! Esimerkiksi Tjäreborgin kesän matkat alk. 285 e, TUI tarjoaa matkamessujen kunniaksi lisäalennus -100e tai -150e, Aurinkomatkojen kesän matkat ovat alk. 295e ja jos pystyy lähtemään äkkilähtönä esimerkiksi lähiviikkoina Kanarialle niin Apollomatkat tarjosi matkoja alk. 295e.

Tutkimme useita eri matkakohteita, ja päädyimme varaamaan jälleen Tjäreborgin kautta, tärkeintä oli että hotellissa olisi aamiainen ja olisi mahdollisimman lähellä rantaa. Ennen kun päätimme hotellin, kävimme kurkkaamassa vielä Tripadvisorin arvostelut ja kuvat. Sitä olen opetellut käyttämään, koska en halua itse ainakaan paikan päällä pettyä. Koska yrityksen antamat kuvat ovat aina parempia kuin matkailijoiden, eihän kukaan yritys laita kuvaa reikäisestä seinästä.

 

lomakohteella ei väliä kunhan…

 

Siellä on lämmin toukokuussa

Mikä sitten on lämmin? – vähintään +22 astetta

 

Se olisi lyhyen lentomatkan päässä

Viikon lomalle en halua lähteä istumaan lentokoneeseen 10 tunniksi

 

On edullisempaa kuin Suomessa

Se kattaa lähes kaikki vaihtoehdot

Lomakohde vaihtoehtoja oli mm. Kreeta, Rodos, Espanja… josta Rodos vei voiton.

 

hyviä matkabongailuja kaikille ja samalla hyvää viikonloppua!

Oletko jo varannut tai aiotko varata?

 

Kaupallinen yhteistyö

Scandic Airport helpottaa matkustamista

Kaupallinen yhteistyö: Scandic Airport

Scandic Airport hotelli on lentomatkustajien ykkösvalinta. Itse arvostan kaikista eniten sitä että kaikki on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, varsinkin kun lapsen kanssa matkustaa. Niin haluan itse päästä mahdollisimman helpolla. Scandic Airportilta oli todella lyhyt matka 2 terminaaliin kuin 1 terminaaliin ja näin ”maalaisena” voin sanoa ettei sillä kävelymatkalla olisi voinut mennä hukkaan.

Kun olimme varanneet matkan Fuerteventuraan, selvisi että meidän lento lähtee Helsingistä 06:55, joka tarkoittaa että meillä on todella aikainen herätys. Kotoa lähtö ei olisi ollut edes vaihtoehto, koska en olisi ikimaailmassa jaksanut lähteä ajamaan joskus klo 00-01 aikaa.

Scandic Airport on moderni, erilainen ja viihtyisä hotelli. Hotelli on valmistunut v. 2018, toteutus oli erilainen, mihin oli oikeasti edes tottunut. Hotellissa on hyvin huomioitu mm ekologisuus, pieniin asioihin selvästikin kiinnitin huomiota, mutta vessan roskiksessa oli paperipussi ja huoneen roskiksessa oli lajitteluluukut.

” Scandic Airportilta oli todella lyhyt matka 2 terminaaliin kuin 1 terminaaliin ja näin ”maalaisena” voin sanoa ettei sillä kävelymatkalla olisi voinut mennä hukkaan. ”

Aamiaispöydässä tarjolla kaikille jotain

Hotellin aamiainen kruunasi kyllä kaiken. Kävimme syömässä aamiaista jo klo 4:30 jolloin oli tarjolla ”vain” varhaisaamiainen. Ei meidän porukka olis kyllä tarvinnut aamiaiseen yhtään enempää. Varsinkin kun ”allergiapöydässä” oli todella hyvä tarjonta gluteenittomille ja vegaaneille. Allergiapöydän vieressä luki, että parempi aamu kaikille, tämä osio aamiaisestamme on tarkoitettu kaikille, mutta ennen kaikkea allergikoille ja vegaaneille.

Jos omasta mielestä varhaisaamiainen oli hyvä, niin millainen sitten kunnon aamiainen mahtaa olla. Olisin kuvitellut että varhaisaamiainen olisi vain tyyliin leipää ja jogurttia, mutta tarjolla oli paljon muutakin.

  

Lapsiperheet hyvin huomioitu

 

Lapset saavat pienen yllätyksen vastaanotosta, kun kirjaudutaan sisälle. Hotellissa on myös vähän isompia huoneita, vähän suuremmalle porukalle. Lapsiperheet olivat myös huomioitu ravintolassa, jossa lasten annokset maksoivat vain 6,90€ ! Ravintolaksi todella edulliset hinnat. Lapsi sai valita mitä kasviksia haluaa, minkä pääruoan, siihen lisukkeen ja minkä juoman haluaa. Meillä yllätys, yllätys, valittiin kurkkua, hampurilainen, ranskalaiset ja omenamehua. Jäätelöä poika uhkasi haluavan myös, mutta onneksi ei otettu koska ei lapsi enää olisi jaksanut syödä.

Itselläni ei ole tosin kokemusta lentokenttähoteilleista, mutta pakko on sanoa että nyt löytyi hotelli, jossa tulen myös tulevaisuudessa yöpymään.

Uloskirjautuminen sujui nopeasti ja vaivattomasti. Sen olisi myös voinut tehdä netissä, mutta respassa ei ollut ruuhkaa klo 5 jälkeen, niin kirjauduimme ulos tyypilliseen tapaan. Kiitämme hyvästä yöpymisestä, vaikka unisaldo oli ehkä 3 h ja herkullisesta aamiaisesta, jossa oltiin huomioitu myös gluteenittomat.

 

Lentokenttähotelli vai not?

Kerro omatkin kokemukset!